Tehdyt toimenpiteet

Lahjoja lähimmäisille

Kirjoja, villasukkia, pelejä, vaatteita, pehmeitä ja kovia paketteja. Suomalaiset kuluttavat joululahjoihin tänäkin vuonna useita satoja euroja. Joululahjojen ostamiselle on myös paljon aikaa, kun kaupat täyttyvät lahjaideoista ja jouluisesta tavarasta jo hyvissä ajoin ennen aattoa.

Lahjojen antamisen perusteena voidaan pitää Jeesuksen sanoja: ”Kaiken, mitä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”
Kysymys oli alun perin lahjojen antamisesta köyhille ja sairaille.
 
Myös joulukertomukseen liittyy lahjojen antamista, kun Itämaan viisaat tietäjät toivat Jeesuksen seimelle lahjoja, kuten kultaa, suitsukkeita ja mirhaa.
 
Pohjoismaissa joululahjoja annettiin aluksi ylemmissä yhteiskuntaluokissa. Myöhemmin tapa saavutti kaikki kansalaisryhmät. Kaupungeissa lahjoja ruvettiin antamaan 1780-luvulla, maaseudulla 1800-luvun puolella. Tuohon aikaan lahjat valmistettiin itse. 1900-luvun alussa lahjoja ruvettiin ostamaan myös itse.
 
Viime vuosina tavallisten lahjojen tilalle ovat tulleet järkilahjat, elämyslahjat ja rahalahjat, hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen tai vaikkapa kehitysmaassa elävää ihmistä auttaminen.
 
Lähteet: Kaisu Vuolio: Suomalainen joulu, Pentti Lempiäinen:
Pyhät ajat ja Ajan virrassa: Vuoden kierto.

9.12.2008 joulukirkko.fi